1. Lehti
  2. Retkeilyvinkkejä
  3. “Näin matkailuauto pääsee tien päälle paljon useammin!”

“Näin matkailuauto pääsee tien päälle paljon useammin!”

, 29. Nov 2021, Lukuaika: 3 min
Lukuaika: 3 min
articleImage

Kuinka matkailuauton antaminen vuokralle MyCamperin, aikaisemmin Housecar, kautta toimii? Olemme tavanneet Olov Hertzin, joka oli yksi ensimmäisiä MyCamper-palvelun käyttäjiä perustaessamme yrityksen muutamia vuosia sitten.

Olov asuu Bälingessä yhdessä vaimonsa Karinin ja heidän kissansa kanssa. Olovilla ja Karinilla on ollut matkailuauto pääsiäisestä 2015 asti. MyCamperin käytön he aloittivat muutama vuosi myöhemmin, ja ovat olleet uskollisia asiakkaita siitä lähtien.

– Koin vahvaa luottamusta MyCamperia kohtaan heti alusta alkaen, ja niinpä minulle ei ollut mikään ongelma antaa matkailuautoani heidän vuokraustoimintaansa, kertoo Olov.

Kun Olov saa pyynnön, tietää hän, että MyCamper on jo tehnyt vuokraajasta tarkat taustaselvitykset (vain Pohjoismaissa, ei Sveitsissä).

– Taustatarkastusten ansiosta voin olla varma, että vuokraajilla on hyväksytty ajokortti eikä heillä ole maksuhäiriömerkintöjä. Sen ansiosta minusta tuntuu turvalliselta vuokrata matkailuautoni näille ihmisille, sanoo Olov.

MyCamperin vuokraajat eivät ole ainoita, jotka haluavat käyttää Olovin matkailuautoa, vaan se on myös lastenlasten suosikki.

– Jotkut vuokraavat heinäkuussa ja jotkut elokuussa, mutta siinä välissä poikamme saavat lainata sitä, ja lapsenlapsemme rakastavat sitä, Olov kertoo leveästi hymyillen.

Olov kuljettajan istuimella sisällä

Vaikka Olov, hänen vaimonsa ja heidän poikansa perheineen käyttävät matkailuautoa melko paljon kesällä, seisoo se silti käyttämättömänä pitkiä aikoja. Siksi MyCamperin vuokrauspalvelu sopii täydellisesti Oloville.

– Tuntuu hyvältä, kun matkailuauto on tien päällä silloinkin, kun perheemme ei sitä käytä. Sekä oman lompakkoni kannalta, mutta myös siksi, että joku toinen perhe saa iloa matkailuautostani, kertoo Olov.

Houscar-vuosiensa aikana Olovilla ei ole koskaan ollut ongelmia matkailuauton vuokraajien kanssa. Kaikki alkutarkastukset ja lopputarkastukset ovat sujuneet hyvin läpi vuosien.

– Jos on sitä mieltä, että jokin asia toimii, niin kyllähän sitä haluaa suositella muillekin, ja sen olen kyllä tehnytkin! Olen suositellut MyCamperia ystäville, joilla myös on matkailuautot, ja myös he ovat olleet todella tyytyväisiä siihen, miten homma on toiminut, sanoo Olov.

Olov kuljettajan istuimella ulkopuolelta

MyCamperissä vuokralleantaja turvallisesti vakuutettu Omocom -vakuutusyhtiön kautta (Sveitsissä Baloisen kautta). Omocom-vakuutus sisältää suojan sinulle omistajana, jos joudut peruuttamaan tulevan vuokrajakson tai jos ajoneuvoa ei palauteta. Kaikki vuokraajat maksavat myös vakuusmaksun omistajalle ennen vuokrausjaksoa siltä varalta, että jotain menee rikki.

– Kun vuokraa matkailuautoa, joka on melko arvokas, haluaa olla varma, että saa auton palaa takaisin samassa kunnossa. Kuten sanottua, perheitä, jotka haluavat vuokrata matkailuautoani on melkoisen monta, ja silloin voi sattua onnettomuuksia. Vaikka täytyy kyllä sanoa, että minulla ei ole ollut mitään ongelmia minulta vuokranneiden kanssa, kertoo Olov.

MyCamperilla on asiakastuki, johon voin aina ottaa yhteyttä, jos minulla on kysyttävää tai jos jokin on mennyt pieleen. Olov muistaa tapauksen, jossa hän oli kirjoittanut vähän liian suuren luvun lopputarkastuksessa, ja hänen täytyi ottaa MyCamperiin yhteyttä oikaistakseen asian.

– Kun vuokraaja soitti minulle ihmetellen korkeaa lukemaa ja kysyi, voiko se pitää paikkansa, näin heti, että veloitus oli aivan liian iso. Otin MyCamperiin yhteyttä ja kerroin, mitä oli tapahtunut, eikä siinä ollut mitään monimutkaista, vaan asia korjattiin heti, sanoo Olov.

Olovin mielestä on erityisen mukavaa ja hän on siitä ylpeäkin, kun vuokraajat palaavat ja haluavat vuokrata hänen matkailuautonsa uudelleen.

– Itsellähän on vuokranantajana tietty vastuu kohdella vuokraajia oikealla tavalla, joten on mukavaa sekä minulle että matkailuautolle, kun he palaavat ja haluavat vuokrata uudelleen!

Olov ja Karin asuntoautonsa kanssa

Jos haluat tehdä kuten Olov ja antaa matkailuautosi vuokralle meidän kauttamme, niin voit lukea lisää täältä. Vai oletko sitä mieltä, että Olov vaikuttaa mukavalta ja haluat vuokrata häneltä tai joltakin toiselta mukavalta omistajalta MyCamperin kautta?